torstai 24. syyskuuta 2009

tilausvahvistus on tullut! Annan vaikka joitakin paperikopioita

K:n edustaja kirjoittaa näin  (ja ehdottaa yhtä retkeä, mikä sopisi siihen viimeiseen iltaan):

Nyt on palvelut vahvistuneet ryhmällenne oheisen tilausvahvistuksen mukaisesti.


Paluu päiväksi emme ole vielä varanneet retkeä tai kuljetusta, sillä ajattelimme, että asiaa on syytä vielä sulatella. Sounionin retki on yleensä iltaisin, sillä sen aikaan voi ihailla upeaa auringonlaskua.

Soúnion

  • Rantaviivaa Ateenasta ja Pireuksesta Sounioniin kutsutaan Apollonin rannikoksi. Tämä johtuu Vouliagménissä sijaitsevasta temppelistä. Matkan alkupuolella on valtava määrä turistihotelleja, vasta Vouliagménissa retki alkaa saada kulttuurisisältöä. Täällä kannattaa tehdä ensimmäinen pysähdys ja käydä katsomassa pientä makeavetistä järveä, Vouliagménia. Järven lähellä on myös kalkkikivikallio. Lämpimän lämpötilan ja rikkipitoisen veden ansiosta järvialue on suosittu reumapotilaiden keskuudessa. Voitte vierailla myös Vári-luolassa, joka sijaitsee 2 km Varin kylästä pohjoiseen. Luolan kätköissä on makeavetinen lähde. Seuraava pysähdys on Anávyssos. Kylä on kukoistava markkinakaupunki jota ympäröivät viiniviljelmät sekä muut viljelymaat. Joka lauantai kaupungissa on pienet markkinat, jossa pöydät notkuvat vuodenajanmukaisia hedelmiä ja vihanneksia. Nyt matkaa on enää 12-15 km rannikkoa myöten Soúnioniin, jossa Poseidonin temppeli sijaitsee. Nykyinen temppeli (444 eKr.), joka on ollut merenkulkijoiden symboli antiikin aikana, sijaitsee vanhemman temppelin raunioiden yläpuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti