Olet varmaankin seurannut uutisia Islannin tulivuoren tuhkan liikkeistä täällä Suomessakin. Lentokenttiä on suljettu huomiseen eli perjantaihin klo 15 asti, mutta lauantain lennoille ei ole tehty mitään. Finnavia on se taho, joka näistä asioista Suomessa tiedottaa ja päättää. Lauantaille ei ole ilmoitettu edes uhkaa, joten näin ollen meidän matkasuunnitelmat etenevät normaalisti. Kilroyn Anna sanoi, että hänkin luulee, ettei ole mitään syytä huoleen, mutta tilanne katsotaan huomenna uudelleen.
Mikäli olisimme jo lähteneet lentokentälle, mutta lentomme ei lähtisikään, kyseessä olisi ns. force major -syy eli tällainen ennalta arvaamaton luonnonmullistus. Sellaisessa tapauksessa lentoyhtiö huolehtii meistä viivästyksestä aiheutuneella ajalla, tarpeen mukaan esim. kuljettaa meidät Helsingin suunnalla hotelliin odottelemaan. Ja on velvollinen järjestämään meidät ensimmäiselle mahdolliselle lennolle, joka sitten lähtee. TÄMÄ ON KUITENKIN ERITTÄIN; ERITTÄIN EPÄTODENÄKÖISTÄ!!!!!!!!!!!!!!! Todennäköisesti pääsemme matkaan ihan normaalisti, Prahaan kun pääsemme, olemme jo niin kaukana että se pilvi ei sinne asti varmastikaan ulotu.
Matkayhtiöltä sanoivat, että tällaiset turvallisuusasiat otetaan aina tosissaan ja niihin reagoidaan voimakkaasti.
* Ilmoitan heti, jos kuulen jotain uutta, ilmeisesti kuitenkaan ennen pe klo 15 ei tule muutoksia mihinkään tiedotteisiin
*** Kaikkeen on yritetty varautua, mutta Islannin tulivuoren tuhka tuli vähän puskista ja pääsi yllättämään... No, kunnon matkaan kuuluu aina jännitystä. Olishan sellainen James Bond -tyylinen pakeneminen tuhkapilvi kintereillämme, aikas hienoa :)
Kommentoi ihmeessä.
Mites lentokenttien turvamiesten lakko vaikuttaa matkustamiseemme?
VastaaPoistaonko sellainenkin... Sellaiset yleensä vain hidastaa menoa... Ja meillähän on menomatkalla jonkun verran aikaakin.
VastaaPoistahttp://www.finavia.fi/medialle/tiedotearkisto/finavia_tiedotteet/finavia_tiedote?id=2519970
VastaaPoistaTaidetaa täpärästi missata toi lakko : D
-e