sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kotona ollaan ja kaikki meni loistavasti!


Lähtöpäivänä huoneet piti tietenkin luovuttaa klo 12 mennessä, sen jälkeen kävimme jokainen omaan tahtiimme seuraamassa Parlamenttitalolla vahdinvaihtoa. Se olikin kyllä aikamoinen tupsukenkien show. Hauska ja näyttävä. Tässä välissä ehti vielä tehdä viimeisiä ostoksia.
Klo 15 lähdimme viimeiselle retkellemme ja samalla kohti lentokenttää. Ajoimme upeissa maisemissa katsomaan Marathonin tekojärveä. Järvi näytti valtavan kokoiselta, mutta silti on epäilys ettei vesi sieltä (ja parilta muulta tekojärveltä) riitä tulevina vuosina. Vesi välkehti turkoosinkiiltävänä ja me ajoimme padon päällä menevää siltaa pitkin. Samalla meillä oli hämmästyttävä näky katsottavana, sillä viime kesäinen metsäpalo oli polttanut todella laajat alueet puita aivan rangoiksi ja puut seisoivat pikimustina ja kuolleina.
Marathon järveltä jatkoimme Nea Makrin kaupunkiin. Kaupunki oli kasvava kaunis kaupunki. Täällä söimme monen mielestä matkan parhaan aterian: tsatsikia, souvlakia tai gyroa, kreikkalaista salaattia ja ranskalaisia. Olemme aivan ihastuneita kreikkalaiseen ruokaan! Ihanaa ja herkullista:) Ruuan jälkeen saimme omaan tahtiimme tutustua siestaa viettävään kaupunkiin. Merenrantaakin ihailimme, aurinko piiskasi meitä reilusti yli 30 asteen lämmöllä (varjossa).
Sitten lähdimme liikenneruuhkien kautta lentokentälle. Lento lähti ajoissa, sujui mukavasti ja laskeutukin vielä aikaisessa. Saimme matkalaukkummekin melkein samantien ja pääsimme kotimatkalle aikaisessa. Koskellekin saavuimme jo klo 3 paikkeilla yöllä (siis loppujen lupuksi noin tunnin etuajassa).
MATKA OLI MAHTAVA! Kiitos ihanalle ryhmälle ihanasta matkasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti