torstai 6. toukokuuta 2010

odotetaan rauhoittumista

Soittelin Kilroylle: oletus on, että tilanne Ateenassa rauhoittuu. Ulkoasiainministeriö antaa matkustustiedotteita, nyt selkeästi Kreikan matkustustiedotteessa lukee, että Kreikka on tavallisesti turvallinen maa, mahdollisia mielenosoitusalueita tulee välttää.

Candia-hotellimme on kovin kaukana tuosta mielenosoitusalueesta, Hesarissakin on ollut tänään kuulema kartta. Asia on niin suhteellista, onhan Ateena väkiluvultaan lähes Suomen valtion kokoinen kaupunki.
Paikanpäällä meillä on kuulema "uskomattoman hyvä" yhteistyökumppani, joka pitää meistä huolta ja varmasti tiedottaa kaikesta mahdollisesta meille. Onneksi meillä on myös ateenalaisia ystäviä, jotka takuulla myös pitävät meistä huolta. Toisaalta ohjelmaamme ei kuulu yksin harhailua, vaan ryhmän kanssa tavoitteellista nähtävyyksiin tutustumista.

Teen meistä matkustusilmoituksen ulkoministeriön ohjeiden mukaan (niinhän ne suosittelee tekemään joka maahan matkustettaessa).

Mikäli tilanne ei rauhoitukaan, niin silloinhan ulkoasiainministeriö antaa yleisen tiedotteen, jossa kehotetaan olemaan matkustamatta. Tällaisessa tilanteessa on periaatteessa kuulema järjestetty rahat takaisin, muuten ei.

Joka tapauksessa, ihan kaikkien asioiden kannalta, meidän on syytä suunnitella sisäinen viestintämme. Jokainen ohjelmoikoon jo kaikkien ryhmäläisten numerot kännykkäänsä kansainvälisessä +358 -muodossa (sait listan silloin perjantaina kun meidän viimeksi piti lähteä). Voihan yhtäkkiä tulla tarve viestiä käsittämättömän hyvästä jäätelöpaikasta tai aurinkovoiteen loppumisesta... Vaihtakaas myös ateenalaisten kanssa kännykkänumeroita.

Aurinkoisempia hetkiä odotellessa!
Ota yhteyttä, mikäli jokin vaivaa mieltäsi. Parempi puhua ja pohtia asiat nyt läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti