Tietoa surun käsittelystä

Hei!
Laitan tänne blogiin vähän tietoja siitä, miten olemme surua käsitelleet koulussa, ajattelin tämän olevan tavallista paperia nopeampi. Periaatteessa kuka vain pääsee lukemaan tätä blogia, joten en voi laittaa tänne nimiä tai muuta tunnistettavaa. Tämän viestin loppuun liitän yleistä tietoa surun kohtaamisesta, sen lukeminen saattaa auttaa ymmärtämään surun läpikäymistä.


Suru on koskettanut meitä kaikkia kovasti ja kukin on regoinut tavallaan. Tiedon menetyksestä saimme maanantai-iltapäivällä ja tiistaiaamulla kaikki ryhmästä tulivat koulun yhteiseen aamunavaukseen. Aamunavauksen jälkeen meillä oli abeille psykologin vetämä jälkipuintitilaisuus, jossa käytiin läpi tietoja, tunteita ja fyysisiä oireita. Päädyimme spontaanisti tekemään kauniit kortit sekä O:n perheelle että M:lle. Keskiviikosta yritimme palata normaaliin päivärytmiin, vaikkei se tietenkään ilman takkuja suju, onhan se ymmärrettävää.


Olemme kehoittaneet nuoria jatkokäsittelemään asiaa, olisi hyvä keskustella asiasta muiden kanssa. Jokainen tavallaan, joku ehkä puhuu ja itkee paljon, joku ei ehkä ollenkaan. Toinen käyttää musiikkia, joku maalaa, toinen saattaa innostua urheilemaan.Tavallisten arkeen kuuluvien asioiden tekeminenkin on hyvää terapiaa, harrastuksia on hyvä jatkaa ja pitää päivärytmiä yllä. Toivottavasti ruoka on jo maistunut ja unikin palannut normaalimpaan rytmiin.


Järkytys ja suru ei ole rajoittunut vain abeihin, vaan luonnollisesti myös abien perheissä käydään suuria tunteita läpi. Tällaisessa tilanteessa vanhemmilta ei vaadita mitään mahdottomia, voi olla läsnä, tarjota mahdollisuutta keskusteluun. Ei liene huono ajatus kutsua kavereita käymään ja jutustelemaan.Halaus voi tehdä hyvää -ainakin toisille. Omien tunteiden näyttäminen on vanhemmillekin sallittua, huoli ja murhe on meillä kaikilla varmasti yhteinen. En lainkaan ihmettele, jos vanhemmat tuntevat olevansa voimattomia. Tällaisen asian edessä me kaikki olemme.


Olen kehottanut pitämään tovereista huolta. Joku yhteydenpito muihin on paikallaan, toivottavasti kukaan ei jää yksin tämän asian kanssa. Psykologin apua on tarjottu ja sitä on edelleenkin tarjolla. Kouluterveydenhoitaja auttaa myös tarvittaessa, esim. huomenna perjantaina hän on koululla klo 8 alkaen, mikäli abi haluaa poiketa ennen äidinkielen yo-kirjoituksia. Yo-kirjoituksia emme pysty siirtämään, joten niihin on tultava vaikka askel tuntuisi raskaalta. (terveydenhoitajan ja psykologin yhteystiedot ovat koulun nettisivuilla ja minultakin ne saa)


Olen kuullut, että tilanteesta on toivottu "vanhempainiltaa". Mikäli tämä ehdotus saa laajempaa kannatusta, pystyn järjestämään yhteisen tapaamisen nopeallakin aikataululla, toisten näkeminen ja asioista puhuminen voi jo tehdä hyvää, vaikkemme mitään poppakonsteja pystykään tarjoamaan. Laita minulle siis viestiä, tekstaria tai soittele, niin tiedän miten edetä.


Toivon kaikille voimia!! Abit ovat empatiallaan ja rakentavalla asenteellaan antaneet minulle itselleni roppakaupalla voimia selvitä tästä.


Terveisin, Anne
JOKA ABILLA ON YHTEYSTIETONI JA NE LÖYTYVÄT MYÖS NUMEROTIEDUSTELUSTA JA KOULUN NETTISIVULTA




Kriisitilanteen psykologinen jälkipuinti



Oppilaille tarjotaan yleensä koulussa mahdollisuutta osallistua luokkansa tai muun
oppilasryhmän kanssa psykologiseen jälkipuinti-istuntoon eli debriefing-istuntoon, mikäli heitä on kohdannut äkillisesti ja ennakoimatta järkyttävä tilanne ja/ tai menetys. On todettu, että käsittelemällä tilannetta ja siitä esiin nousevia ajatuksia, tunteita ja reaktioita yhdessä ryhmän kanssa, selviytyminen kriisitilanteesta helpottuu ja paluu arkeen nopeutuu. Kun keskustelee asiasta sen ryhmän kanssa, jolle kokemus on yhteinen, ymmärtää omia ja toisten reaktioita paremmin. Silti surulle pitää antaa oma aikansa ja menetyksen kokeminen näkyy niin nuoressa kuin aikuisessakin vielä pitkään.


Mikäli koko luokkaa on kohdannut menetys oppilaita pyritään auttamaan selviämisessä työstämällä tapahtunutta lukukauden aikana sovitusti ja tarpeen mukaan. On tärkeää tiedostaa, että asian käsittely vie aikaa ja pinnan alla elävän surun nostaminen esiin tietoisesti työstettäväksi on osa hyvin hoidettua jälkihoitoa. Työvälineitä tässä voivat olla yhteiset keskustelut aiheesta, kirjoittaminen, piirtäminen, musiikki jne. Menetykseen liittyvät vuosipäivät on hyvä ottaa huomioon ja tarjota lapsille tukea, mikäli asia nousee uudestaan mieleen. Nuoret tarvitsevat apua myös vanhemmiltaan ja kaveripiiristä. Nuoren huomioiminen tunnetasolla


Opettajan ja vanhempien on hyvä seurata nuoren reagointia tapahtuman jälkeen. Ensireaktiona järkyttävään tapahtumaan on usein sokki, jonka aikana tapahtunut voi
tuntua epätodelliselta . Nuori voi jatkaa arkipäivän puuhiaan reagoimatta mitenkään ja
tunneilmaisuja ei näy. Psyykkinen sokkivaihe voi kestää muutamasta minuutista muutamaan päivään tai jopa viikkoihin. Kun tapahtuma aletaan uskoa todeksi tulevat tunteetkin esiin.
Tunnetilat saattavat vaihdella raivosta epätoivoon. Myös häpeän, syyllisyyden ja vihan
tuntemukset ovat osa normaalia surun käsittelyä. Nuorten kohdalla asian käsittelyyn voi
kuulua myös ns. riskikäyttäytymisen lisääntymistä, jos nuori epätoivossaan kokee, ettei
millään ole mitään väliä.


Järkyttävän tapahtuman jälkeen nuoret tarvitsevat tavallista enemmän aikuisia turvakseen. Jos myös perheen aikuiset ovat kokeneet menetyksen, heidän voi olla vaikea kestää nuorten lisääntynyttä läheisyyden tarvetta. Aikuisen olisi kuitenkin hyvä jaksaa tukea
lasta tässä tilanteessa, sillä usein surun hetkellä nuori alkaa pelätä hänelle tärkeiden ihmisten menettämistä. He pelkäävät olla yksin ja saattavat olla nukkumaanmenon
yhteydessä ahdistuneita painajaisunien pelosta.Nuoret saattavat tuntea myös tarvetta olla
yksin ja vetäytyvät tilanteista. Kriisin kohdalla ihmisillä on myös taipumusta syyllistää
itseään tapahtuneesta. Fyysiset oireilut kuten esim. vatsakivut ja pahoinvointi, päänsärky,
sydämen tykytys ja muutokset hengitystahdissa, pyörrytys , ovat tavallisia. Ihmiset eivät
kuitenkaan reagoi yhdenmukaisella tavalla vaan heidän oireilunsa voivat vaihdella
huomattavasti.


Surun käsittely


Kun nuoren kanssa keskustellaan menetyksestä on hyvä varata keskustelulle riittävästi
aikaa . Nuoret tarvitsevat myös asianmukaista tietoa tapahtuneesta. Näin ehkäistään
väärien mielikuvien ja huhujen syntymistä, jotka muutoin saattaisivat muodostua pelottavimmiksi kuin mitä itse tilanne olikaan ja vääristää tilanteen käsittelyä jatkossa.


Nuorten on hyvä osallistua hautajaisiin, jotta tilanne konkretisoituu ja jäähyväisten jättäminen mahdollistuu, jos tämä on menehtyneen omaisten osalta mahdollista. Jäähyväisiä voidaan etukäteen myös valmistella kirjoittamalla vainajalle kirje, runo tai tekemällä piirros, jotka voidaan sijoittaa arkkuun tai antaa vainajan omaisille.


Arjen rutiinien jatkaminen samoina kuin aikaisemminkin lisäävät turvallisuuden tunnetta
elämän eteenpäin menosta. Usein nuorten kohdalla nousee mieleen kysymyksiä omasta
tulevaisuudesta ja mahdollisia pelkotiloja saattaa liittyä oman tai vanhempien kuoleman kohtaamiseen. Monia nuoria tällaisessa tilanteessa helpottaa tieto siitä , millaiset
turvaverkot hänen ympärillään ovat eli kuka nuoresta huolehtii, jos vanhemmalle tapahtuu
jotain.


Jos suru pitkittyy


Nuoret surevat eri tavoin ja suruprosessiin menee aikaa. Nuorten kokemat menetykset voivat näkyä myös koulumenestyksessä pitkään, koska vaikeat asiat palaavat helposti mieleen ja saattavat haitata oppitunnilla keskittymistä. Aikuisten myötäelävä suhtautuminen on ensiarvoisen tärkeää.


Joskus nuoret saattavat juuttua suruunsa ja menetyksen suhteuttaminen elämisen
jatkamiseen ei onnistukaan. Mikäli teille vanhemmille tulee jatkossa tunne siitä, että
nuoren toimintakyky on oleellisesti rajoittunut vielä pari kuukautta tapahtuman jälkeen
ja nuori on edelleen pelokas ja ahdistunut, voi asiantuntija-apu olla tarpeen. Avun
hankkimista ei kannata pitkittää, sillä esimerkiksi posttraumattinen stressireaktio voi
kroonistua jo muutamassa kuukaudessa ja jatkohoito vaikeutuu. Apua voi lähteä hakemaan kouluterveydenhoitajan, koulupsykologin kautta tai ottaa yhteyttä terveyskeskukseen.